Halu auttaa kumpuaa sydämestä

Halu auttaa kumpuaa sydämestä

 

Keskiviikkona 5. joulukuuta vietetään kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Juhlapäivän olemassaolosta ei välttämättä kovin moni ole tietoinen. Minäkin sain tietää päivän olemassaolosta vasta äskettäin. Vapaaehtoisten päivällä halutaan tehdä näkyväksi sitä, kuinka paljon hyvää voi saada aikaan tekemällä työtä ilman rahallista vastinetta. Pienikin ele voi olla toiselle juuri sillä hetkellä suuri apu ja teoltaan merkityksellinen. Itse toimin vapaaehtoisena Kymenlaakson Ensi-ja turvakodissa vapaaehtois-doulana eli synnytystukihenkilönä sekä vertaistukiohjaajana eroauttamistyössä Eroneuvo-illoissa.

Mikä vapaaehtoistyössä minua kiehtoo? Teen työtäni sydämellä. Auttaminen antaa hyvän mielen molemmille, niin auttajalle kuin autettavallekin. Työn sisältöä ja merkitystä tuo se, että tiedän tehneeni jotain todellista, pientä tai suurta apua jollekin toiselle ihmiselle. Työtä jolla on jokin suurempi merkitys. Vapaaehtoisena toimiminen tuo lisäksi mielekästä sisältöä elämääni. Se tarjoaa mahdollisuuden tutustua monenlaisiin ihmisiin sekä antaa laajan näköalapaikan nähdä ihmisten erilaisia tapoja elää. Tilanteet joissa tuettavien kanssa eletään avartavat myös omaa maailmankatsomusta. Kaikilla ei aina ole juuri sillä hetkellä asiat hyvin, mutta myös haasteellisissa elämänvaiheissa tai olosuhteissa eläminen voi silti olla laadullisesti hyvää elämää.

Koen vapaaehtoistyön palkitsevana. Aineeton palkkio on minulle aineellista merkittävämpi. Tämä sydämen palkkio on se jonka vuoksi tätä työtä haluan tehdä jatkossakin. Jokaisella kerralla onnistunut kohtaaminen tuntuu yhtä koskettavalta. Parhaimmillaan vapaaehtoistyö on minulle iloa siitä, että voin hetken kulkea toisen kanssa rintarinnan, kuunnella ja olla läsnä. Työ on myös muiden vapaaehtoisten kanssa yhdessä iloitsemista, mielenkiintoisia koulutuspäiviä ja uuden oivaltamista. Myöskin se, että yhdistys pitää meistä vapaaehtoisista hyvää huolta ja arvostaa annettua työpanosta hitsaa minua entisestään kiinni auttamistyöhön. Henkilökohtaisesti itselleni auttamistyö edustaa muun ohella astumista oman mukavuusalueen ulkopuolelle, uusia haasteita ja itsetutkiskelua. Tätä kaikkea ilman rahavastinetta tehty vapaaehtoistyö merkitsee minulle.

Toisinaan joku tuttava kysäisee, miten sinä jaksat ja ehdit tehdä tätä kaikkea vaikka elät ruuhkavuosia. Jaksan, koska tämä ei ole minulle työtä, eikä pakollista. Vaikka teen vapaaehtoistyötä, en silti koe että joutuisin luopumaan mistään muusta minulle tärkeästä asiasta. Aikaa jää rutkasti omalle perheelle, tavalliselle arjelle ja muille harrastuksille.

Sovitan vapaaehtoistyön omaan arkeeni sen mukaan miten se kulloinkin siihen sopii. Voin pitää taukoa ja hengähtää, jos siltä tuntuu tai lopettaa kokonaan jos elämäntilanteeni ei enää mahdollista vapaaehtoistyön tekemistä. Auttamistyö ei sido minua päivätasolla mihinkään aikatauluihin. Ainoastaan tuettavien kanssa sovitaan tapaamiset yhdessä ja niitäkään ei ole viikoittain.  Vapaaehtoistyö on minulle niin mielekästä että se antaa enemmän kuin ottaa. Mielekkäiden asioiden parissa puuhaamalla lataan samalla omia akkujani joka puolestaan lisää hyvinvointia perusarjen keskelle.

Auttaa voi monella tapaa. Osa vapaaehtoistyön mielekkäänä pysymistä on myös kyky sanoa ”ei”.  Omat jaksamisen rajat on hyvä osata tunnistaa ja sanoa ”ei” silloin kun omat resurssit eivät riitä. Väsyneenä ja kuormittuneena minusta ei ole auttajaksi ja tukijaksi kenellekään. Pidän kiinni siitä, että vapaaehtoistyö ei muutu työksi ja velvoitteeksi jonka myötä siitä katoaa sen ominainen kepeys.

Jokainen tukisuhde on oma maailmansa. Niin sen kuuluukin olla. Ihmisten tarve tukeen on erilaista ja intensiteetiltään koko skaala kevyestä tuesta intensiivisempään tukeen on mahdollista tarjota. Parhaiten koen onnistuneeni silloin kun olen pystynyt vastaamaan tuettavan tarpeeseen niiden raamien sisällä jota vapaaehtoistyö toiminnallaan mahdollistaa. Henkilö joka pyytää tukisuhdetta itselleen, on jo käynyt pitkän polun ajatusten tasolla tullessaan siihen pisteeseen että pyytää apua. Samalla hän asettaa itsensä tietyllä tapaa haavoittuvaksi ja paljaaksi päästäessään täysin vieraan ihmisen hetkeksi osaksi omaa elämää ja yksityisyyttä. Tämä on hyvä muistaa ja sitä kunnioittaa. Jokaisen tuetun kanssa kuljettu matka on oma polkunsa ja pitää sisällään erilaisia vaiheita. Yhdessä kuljetun matkan pituus on juuri sen pituinen kun sen kuuluukin olla, ei lyhyempi, eikä pidempi. Täydellinen juuri tällaisenaan.

 

Nautitaan tulevasta talvesta ja sen kirpeistä aamuista. Jokainen päivä on lahja!

 

Katja Silander